Kymmenisen vuotta sitten meidän vanhin poika oli 3-vuotias. Ajoin poikien kanssa tänne tontillemme juuri, kun Isoisä kaatoi puun NURIN! Siltä se näytti. Oli siinä vahva mies, isäni -mutta myös mieheni, joka puun sahasi! Rysähtäen humahti maahan pitkin pituuttaan valtava kuusi. Vai koivuko se oli, en muista tarkkaan. Mutta sen muistan, että isä eli silloin vielä täällä maan päällä meidän kanssamme. Nyt on jo yli seitsemän vuotta siitä tiistaiaamusta, kun siskoni soitti perhekerhosta kävellessämme surusanoman. Isä on poissa. Iloinen puoli oli se, että hän oli nyt turvassa. Perillä. Taivaan kodissa. Ilman vaskulaarista dementiaa. Ilman tulehtuvia varpaankynsiä. Ilman surua ja murhetta. Eräs hieno hetki sairaala-ajalta tulee mieleen. Isä heräsi kuin koomasta ja lausui Herran siunauksen. Sen vain ja ei muuta sillä kertaa. Muisti toimi tavallaan. Tärkein oli huulilla.
Huomenna on Pyhäinpäivä. Aika muistella edesmenneitä rakkaita. No kyllä isä kaikkein rakkain poismennyt on. Onpahan setiä ja tätejäkin jo muuttanut parempaan ilmaan.
Kaikella on aikansa.
Tämä aika on meidän.
Isäni oli saamelainen. Äidinkielenään hän puhui saamea. Meille hän puhui suomea ja ruotsia, ja käytti englannin kielestä ja jopa saksastakin aina tarpeen tullen koko sanavarastonsa ulkomaalaisten vieraiden iloksi. Myös meidän iloksi. Saamenkieltä kuulin lähinnä sukuloidessamme Karigasniemellä ja Outakoskella, joskus tätilässä Juankoskellakin. Saamenkielisiä aamuhartauksia isä myös kirjoitti ja äänitti radiolle.
Isä halusi saada aina kaikki hyvälle tuulelle. "Tiku taku." Kuti, kuti. Jos saimme uutta puettavaa, isä kyllä ne huomasi hokemalla hassukaisesti "uudet kengät, uudet kengät" joikaavalla tutulla nuotillaan. Tai "uusi paita, uusi paita" ja isän silmät syttyivät ihmeelliseen iloon meidän riemastuksesta. Isä oli sellainen luonnonlapsi, estoton ja vapaa.
Kiitollisella mielellä elämän lahjasta
käydään meillä tänään nukkumaan.
Kiitos käynnistäsi!
Jos Sinun läheisesi on poismennyt juuri, otan osaa suruun.
Iloitaan näistä ympärillä elävistä ihmisistä!
Mutta itke kaikin mokomin aina kun itkettää. Ihan tavalliset asiat itketti muakin seitsemän vuotta sitten: imetin ainokaista tytärtämme silloin. No sehän se itketti useasti. Elämä jatkui jotenkin niin kouriintuntuvasti siinä.
Nähdään!
Love,
M.
Kiitokset tästä. Vähän vastapainoa tälle kammottavalle halloween höpinälle.
VastaaPoistaAM
No juu. Kammottavia naamiaispukuja myyvät lapsillekin!
VastaaPoistaKauniita muistoja rakkaista minullakin, kuin eilisiä päiviä ne viimeiset hetket. Kiitollinen mieli niistä kolmesta tärkeästä ihmisestä jotka välittivät, todella välittivät, rakastivat omalla tavallaan!
VastaaPoistaIhmisen tavalla täällä.
Siunattua päivää sinulle!
Kiitos Tanja. Johdatus että törmättiin Kilossa!
PoistaLapseni päiväkodin hoitaja kutsui nykyistä kulttuuria pyhäinpäivän häpäisyksi. Olen melkoisen samaa mieltä.
VastaaPoistaAM
Enkeleitä koteihin ja päiväkoteihin, lapsille ja aikuisille lapsille!
PoistaMeilläkin kauniit muistot Samista jo kaukaa. Kiitos että jaoit omiasi. Nyt kun suru jo vähän hellittää niin pintaan pääsee paljon niitä kirkkaita ja ihania muistoja ihan lapsuudesta alkaen. Niistä voi nauttia kun isä on paremmassa kodissa. Kaunis kirjoitus pyhäinpäivänä. Helena ja Raimo
PoistaKiitos! Kyllä. Ja kiitos kommentoinnista!!
PoistaKauniisti kirjoitit. Kosketti. Kaunista teillä. Anne
VastaaPoistaKiitos Anne! Kauneus on katsojan silmässä.
PoistaKiitos niistä ihanista hetkistä lapsuudenkodissanne, monet on muistot isästäsi ja siitä kuinka olin aina tervetullut:-)
VastaaPoistaJäi tämäkin pyhäinpäivä muistojen joukkoon, vain teitä kaipasimme...näemme piakkoin!!
H
(I H A N A toi taloverho...)
No kiitos! Harmi kun ei päästy Turkkusee tällä kertaa. Mut vielä sekin päivä koittaa :-)
Poista