keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Paajanen on kaksi vuotta



Moj.

Meillä oli taas synttärit. Kun on noita poikia kertyny :) En saanut tilattua kakkua ajoissa ammattilaisilta, niinkun en ennenkään, joten tässä taas venyttiin. Pikkusen olis hieno joku Angrybirdkeikki sokeripikeerimassamössöstä joskus meilkii. Ens kerralla täytyyy muistaa kolme arkipäivää etukäteen ressaa. En meinannut saada inspistä ollenkaan, kunnes lopulta Kanelimaan blogista (6.5.13) intouduin. Ihana pinkkikakku, ihan täydellinen, mutta vihreen halusin Poika'3:lle. No ei tullut yhtä hienoa, mutta mulla oli kivaa ja kakku loppui kesken. Ensi kerralla vielä suurempi, serkkuparvi ei koostu mistään vaaveista enää. Aikuisia varten yksinkertainen omppurulla.



Äitienpäivää ennen sijaistin kuviksessa ja pääsin keksimään kortti-idean. Ei mikään uusi, mutta kukkaruukku, supervärikkäistä papereista ja jätemateriaalista ripaus. Tuli paljon hienompia viideskuudesluokkalaisilla kuin mun malli...

Ulkona on ihan sikamaisen paljon hommaa tähän vuodenaikaan. Käännä ja kuoki, kylvä ja kastele. Siirrä ja siivoa, ynnä ja muuta. Mukavaakin, mutta kun mähän en meinaa selvii sisätöistäkään... Hohhoi. Onneksi on ilta ja pääsee nukkumaan. Nähdään! M.











8 kommenttia:

  1. Onnea Paavolaiselle! Ihana keikki, tuli heti Kanelimaa mullakin mieleen siitä :)

    VastaaPoista
  2. Ihania, eloisia kuvia taas!
    Onnea pieni mies!!

    VastaaPoista
  3. Heips! Tosi söde kakku, ja kauniita kuvia muutkin! Käyn aina välillä lueskelemassa täällä. :) Terkuin Henna K

    VastaaPoista
  4. upeeta! onko noi virkatut pyörylät pöydälläsi pannunalusia vaiko ikäänku ruokailualustoja? jos jälkimmäisiä niin onpa kiva idis. kiva ja uusi. mut pannunalustanakin ihan ok ;)

    VastaaPoista
  5. Oi kiitti Karuliina :) Pannunalusia ne on mut myös tollasia tiedätkö, liinoja, koristeita - mä tykkään niistä liikaa siivotakseni ne laatikkoon. Vähän kuin palikat teidän lastenkamarin lattialla ;)

    VastaaPoista