perjantai 1. elokuuta 2014

Hempeä heinäkuun helle














* Moi kaikki *
Kiitos kommenteista! Tässä kohoaa puna poskille. 
Hauskaa elokuun alkua Sinulle!
 Kesä on ollut ennätyskaunis.

Pihasta nuo kaunokaiset kuvien oon poiminut. Ruusut on parhaimpia. Varoen kun leikkaa jo kukkineita, ne ei ehdi pistääkään kipeästi ja saa muutaman vielä nupullaan olevan vaasiin kellumaan. Luulin että jaloruusut kasvaisivat kuin leikkoruusut, siten että olisi vain yksi kukkanuppu oksassa mutta ei. Niissäkin useimmiten on tertullinen nuppuja yhdessä varressa ja uusia nuppuja ja oksia ne jaksaa paremmin tehdä kun jo kukkineet kukinnot poistaa. Ihan valtavan ihanaa saada elää kukkien keskellä!  

Pilkulliset synttäritkin meillä vietettiin tiistaina ja jatkettiin juhlia keskiviikkona illalla, jolloin olikin yksi hienoimmista kesälomahetkistäni ensin iltapäivällä. Pääsin yhden ystäväni kanssa hänen naapuruston hylättyyn taloon ihan omistajan luvalla penkomaan kaikkia antiikkisia ja retrohtavia rojuja! Pikkutunneilla vielä laskin lampaita kun en millään saanut autiotaloa mielestäni. Se oli aivan käsittämättömän täynnä tavaraa: Hylättyjä pöytiä, kaappeja, astioita, varaosia, leipurin puulaatikoita, vanhoja suksia, pöydänjalkoja, ruosteisia polkupyöriä, purettuja penkkejä, kahvikuppeja tassilla ja ilman, sähköosia, vateja muovista ja emalista, levyjä, porrasjakkaroita, keltaisia pyykkikoreja ja riepumattoja oli vähintään metrin korkuudelta koko kaksikerroksinen talo täynnä. Ikinä en ole kyllä moista kokenut ja penkonut ja jäikin mietityttämään, mitä kaikkea jäi näkemättä ja missähän tuollaisia taloja olisi lisää... Ulko-ovi kun aukaistiin niin todella sai kiivetä pitkin aarteita päästäkseen tupaan sisään. Ihmeellinen paikka. Se mitä illalla mietin sängyssä oli kuitenkin se, että Luoja varjelisi sellaiselta ahneudelta ja hulluudelta, että itse huomaisi asuvansa tuollaisessa supertäydessä kaatopaikassa. Kaikkea ihanaa ei voi hankkia eikä omistaa. Yritän sen muistaa. Mutta etsiä täytyy, koska onnihan on sen etsinnässä.

Voi hyvin.
M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti