keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tyttären prinsessasynttärit

Tytär täytti 5 vuotta!



Tytär on oikea prinsessa. Se tulee esiin siinä, 
ettei housuja voi käyttää edes sadesäällä tai kylmissä erityistilanteissa. 
Hame on saatava päälle myös saareen telttaretkelle. 
Sukkahousut ja housut voi joskus olla hameen alla, mutta pitkä hame ja mieluiten pelkästään on se paras. 
Se että on oikea prinsessa, se on aivan ihanaa! 
Oikeita prinsessoja on erityisesti Disneyn hahmot ja niiden kuvat 
saisi mieluiten koristaa kaikkea repuista käsilaukkuihin ja pussilakanoista sukkahousuihin. 
Kun S-marketista löytyi mutakakun päälle kermaan upotettava Disneyprinsessakuvio 
oli ilo ylimmillään. 
Ihan mahtava seurata oman pienen tyttären naiseksi kasvua.
Saa leikkiä itsekin ja nauttia naispuolisten jutuista.
Meillä kun on miesylivoima perheessä.


Tyttären kanssa 
vallan innostuimme juhlien järjestämisestä. 
Prinsessoille piti saada joku sipsuttelupolku, jota kulkea. 
Pihaan lähdimme kävelylle ja löysimme poikien majan, 
joka on jo hetken ollut hyppytorni ja lähinnä vain talvisin kun voi hypätä lumeen, 
ei niinkään Aku ankka -lukumaja 
tai leikkipaikka kesäisin enää. 
Ripustelimme Tiimarin lasinalusperhosia puihin ja pensasaitaan ja 
johdatimme perhospolun majalle, jonka muutimme Prinsessalinnaksi. 
Siellä pikkuprinsessaserkukset saivat leikkiä juhlaillan ja siitä eteenkinpäin se on ollut käytössä. 
Tosin eräänä yönä joku eläin oli käynyt siellä tarpeillaan. 
Jouduimme siivoamaan ikävät jäljet.
Mutta prinsessalinna on siis viehättänyt eläimiäkin!






Kranssin kietaisin nopeasti villivadelman tuoreista versoista, 
sidoin langalla ja ujutin lomaan 
koiranputken kukintoja, 
vaaleanpunaisia ruiskaunokkeja uudesta kukkapenkistä 
sekä yhden pinkin pionin Marjan tuliaisperennasta. 
Ihana tuliainen noin kolmen vuoden takaa kukkii kauniisti joka kesä.
   

2 kommenttia:

  1. Oijoijoi, miten herkullisia kuvia on koko blogi tulvillaan!

    Aivan ihanaa, että jaksaa näperrellä, inspiroitua ja innostua pienistä ja kauniista asioista. Ehkä mäkin sitten joskus... Synttärit olivat varmasti toiveiden täyttymys ja sata kertaa kivemmat kuin jokin HopLopin valmis prinsessapaketti!

    Ihania juttuja, kauniita kuvia ja hyvä inspiraation lähde tää sun blogi! Tykkään kaikesta tällaisesta, mutta rahkeet ei vaan riitä arjen kaaoksen keskeltä, siksi ihailen ja joskus kadehdinkin salaa kotiäitejä, jotka kaiken arjen rumban LISÄKSI jaksavat vielä askarrella omia juttuja sen sijaan, että kaatuisi kuolemanväsyneenä suoraan sänkyyn.

    Meilläkin on varmaan vielä prinsessasynttärit joskus eessä, nyt meidän tahtoneiti on ainakin kovasti kaiken "tyttömäisen" perään. Ehkäpä mäkin joskus vielä jaksan järjestää omalle tyttärelleni yhtä upeita juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos keskivertomamma!
      Tämä prinsessahommailu on ollut hauskaa flow'ssa leikkimistä ja tykötarpeiden etsiskely nurkista prinsessalinnoitusta varten pelkästään hauskaa. Muuten en sitä olisi tehnytkään. Jos väsyttää, kandee vaan makaa ja tehdä projekteja sitten kun ei pysty olla tekemättä. Anna mennä silloin kun huvittaa!

      Poista